Turun Palloseuran Säätiö sr

Turkulaisen palloilun ja juniorityön tukija

Turun Palloseuran Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea turkulaista ja Turun alueen jalkapalloilua, jääkiekkoilua, salibandya ja muuta palloilu-urheilua sekä erityisesti palloilu-urheilun junioreiden kasvua ja kehitystä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö myöntää avustuksia, apurahoja ja stipendejä. Säätiö merkittiin säätiörekisteriin 11.03.2011. Säätiö on omistaja FC TPS Turku Oy:ssä ja HC TPS Turku Oy:ssä.

Tule mukaan

Turun Palloseuran Säätiö tukee nuorten urheilijoiden kasvamista ja kehitystä. Tähän työhön tarvitsemme uusia tukijoita, joiden avulla parannamme lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa. Turun Palloseuran Säätiö etsii uusia lahjoittajia edistämään nuorison liikuntaa. Säätiön asiamies tai hallituksen jäsenet antavat lisätietoja.

Avustusten hakeminen

Säätiön hallitus tekee avustuspäätökset kolmesti vuodessa eli tammikuun, toukokuun ja syyskuun lopussa. Avustushakemuksen tekijänä tulee olla urheiluseura eli yksittäisten henkilöiden hakemuksia ei käsitellä. Hakemukset tulee jättää päätöksentekokuukausien 15. päivään mennessä. Säätiö tukee rahastojensa kautta tukee sääntöjensä mukaisesti vain palloilu-urheilua, pääpainona jalkapallo, jääkiekko ja salibandy.

1 § Nimi ja kotipaikka

Säätiön nimi on Turun Palloseuran Säätiö ja kotipaikka Turku.

2 § Tarkoitus ja sen toteuttaminen

Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea taloudellisesti turkulaista ja Turun alueen jalkapalloilua, jääkiekkoilua, salibandya ja muuta palloilu-urheilua sekä erityisesti palloilu-urheilun junioreiden kasvua ja kehitystä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö myöntää avustuksia, apurahoja ja stipendejä. Säätiö voi omistaa ja hallinnoida kiinteistöjä, huoneistoja, osakkeita ja toimintavälineitä ja luovuttaa niitä vastikkeettakin käytettäväksi säätiön tarkoituksen mukaisessa palloilu-urheilussa.

3 § Säädepääoma

Säätiön säädepääomaksi on luovutettu 5499 kpl HC TPS Turku Oy:n R-osakkeita ja 3435 kpl FC TPS Turku Oy:n osakkeita sekä 60.000 euroa rahana.

4 § Omaisuuden hoitaminen ja kartuttaminen

Säätiön varat on sijoitettava varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla. Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuuttaan muillakin tavoin, ei kuitenkaan harjoittamalla liiketoimintaa.

Mikäli säätiölle omaisuutta luovuttanut lahjoittaja tai testamentintekijä on lahjakirjassa tai testamentissa antanut luovuttamiensa varojen suhteen erityisiä määräyksiä, noudatetaan näitä määräyksiä, elleivät ne ole ristiriidassa säätiön tarkoituksen kanssa.

5 § Hallitus

Säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä yhdestä seitsemään muuta jäsentä. Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Toimikausi alkaa hallituksen vuosikokouksen päättyessä ja päättyy tätä kokousta kolmanneksi seuraavan vuosikokouksen päättyessä.

Hallituksen kaikista jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes. Ensimmäisellä kerralla säätäjä valitsee hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muut jäsenet sekä määrää heidän erovuoroisuutensa.

Hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai muuksi jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt tai toimikautensa aikana täyttäisi 70 vuotta.

6 § Asiamies

Säätiöllä voi olla asiamies, jonka hallitus valitsee. Asiamies hoitaa säätiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien määräysten ja ohjeiden mukaisesti.

7 § Nimen kirjoittaminen

Säätiön edustavat kaksi hallituksen jäsentä yhdessä tai hallituksen jäsen yhdessä hallituksen nimeämän henkilön kanssa.

8 § Hallituksen jäsenten palkkiot

Hallituksen jäsenille saadaan maksaa tavanomainen kokouspalkkio. Hallituksen jäsenille saadaan maksaa myös tavanomainen palkkio säätiön hyväksi tehdystä muusta työstä.

9 § Tilit

Säätiön tilikausi on kalenterivuosi.

Säätiön tilejä ja hallintoa tarkastamaan hallitus valitsee tilikaudeksi kerrallaan yhden tilintarkastajan ja varatilintarkastajan, joiden tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia. Mikäli tilintarkastajaksi valitaan Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa tarvitse valita.

10 § Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Kirjallinen kutsu hallituksen kokouksiin on toimitettava kirjallisesti kullekin hallituksen jäsenelle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kokouksessa voidaan päättää ainoastaan kutsussa mainituista asioista.

11 § Hallituksen vuosikokous

Säätiön hallituksen vuosikokous pidetään vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
  • päätetään hallituksen jäsenten palkkioista
  • päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä
  • valitaan erovuorossa olevien tilalle hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut jäsenet
  • valitaan kuluvaksi tilikaudeksi tilintarkastaja ja tarvittaessa varatilintarkastaja
  • päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista

12 § Sääntöjen muuttaminen ja säätiön lakkauttaminen

Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa tai säätiö purkaa, jos vähintään kolme neljäsosaa (3/4) hallituksen kaikista jäsenistä sitä kannattaa.

Mikäli säätiö puretaan, käytetään säätiön varat säätiön hallituksen päättämällä tavalla säätiön tarkoituksen mukaiseen käyttöön.

Säätiön rahastot

Säätiön perusrahasto
Sääntöjen mukaisen toiminnan tukemiseen
Urho Teräksen rahasto
Jalkapallojuniorien hyväksi
Pekka Ruolan rahasto
Jalkapallojuniorien hyväksi
C.G. Hagströmmin rahasto
Jääkiekkojuniorien hyväksi
Uolevi Nummelan rahasto
Jääkiekkojuniorien hyväksi
Hannu Ansaan rahasto
Jääkiekkojuniorien hyväksi
Hannu Jortikan rahasto
Jääkiekkojuniorien hyväksi
Heikki Suhosen rahasto
Jalkapallojuniorien hyväksi

Säätiön hallitus

Olli-Pekka Saario
Puheenjohtaja
Jyrki Kurokallio
Varapuheenjohtaja
Tomi Aalto
Kari Friman
Saku Koivu
Rauno Puolimatka
Toni Autio
Asiamies